Huiman alkavan syksyinen hei!
Huimaileri kertoo Uudenmaan Partiopiirin seuraavan piirileirin, Huima 2012:n leirijärjestelyjen etenemisestä sekä leirin tekijöiden kuulumisista. Huimaileri ilmestyy tänä vuonna kahden kuukauden välein ja ensi vuonna joka kuukausi.
Haluatko oman Huima-uutisesi Huimaileriin? Seuraavat numerot ilmestyvät 15.10. (dl 13.10.) ja 15.12. (dl 13.12.). Jutut voi lähettää Immulle osoitteeseen emilia.poyry (ät) uusimaa.partio.fi.
***
Huimaileri 2/2011:
- Leirinjohtajan terveiset
- Tiimiläisten haku alkaa
- Huima näkyviin ja kuuluviin syksyn tapahtumissa!
- Pirske-info
- Marmelaadinakki
- Ohjelman kuulumiset
- Osallistujakuulumiset
- Viestinnän kuulumiset
- Tekniikan kuulumiset
- Huollon kuulumiset
- Myynnin ja talouden kuulumiset
- Turvan kuulumiset
***
Leirinjohtajan terveiset
Monen meistä kesä on mennyt enemmän tai vähemmän partiokuvioissa ja toivon mukaan moni on päässyt vierailemaan tai olemaan lippukuntien kesäleireillä. Tässä vaiheessa kannattaa kirjoittaa muistiin kaikki parhaat leirimuistot tältä kesältä ja hyödyntää niitä Huiman suunnittelussa.
Nyt viimeistään on syytä aloittaa täysillä Huiman markkinoiminen lippukuntiin, sillä leiriä ei ole jos emme saa sinne osallistujia! Markkinointiin tarvitaan kaikkien meidän panosta ja yhdessä saamme varmasti leirille toivomamme 2000 partiolaista ja pääsemme tavoitteeseemme. Muista siis aina partiotapahtumissa (ja muuallakin!) markkinoida leiriämme.
Markkinoinnissa ei kannata myöskään unohtaa kansainväliä ystäviämme vaan heitä kannattaa (ja pitää) pyytää rohkeasti mukaan! Sekä tekijöiksi, että osallistujiksi. Itse ainakin markkinoin Huimaa kovasti Ruotsin Jamboreella ja kiinnostusta oli paljon.
Kohta nähdään elokuun seminaarissa!
Terveisin,
Mikko
Leirinjohtaja
***
Tiimiläisten haku alkaa
Huiman mestarijoukko on pian koossa, ja nyt onkin aika siirtyä täydellä höyryllä tiimiläisten etsintään. Osa teistä onkin jo aloittanut tiimien kokoamisen.
Kaikkiin Huiman tiimeihin on avoin haku, ja lisätietoja erilaisista pesteistä löytyy Huiman nettisivuilta osoitteesta http://www.huima2012.fi/avoimet-pestit. Laita lumipallo vierimään, ota haltuusi koko Uudenmaan Partiopiirin alue ja kokoa ympärillesi parhaat mahdolliset tyypit. Ole rohkeasti yhteydessä eri lippukuntiin. Mitä monipuolisempi tiimistä tulee, sitä enemmän hyviä ideoita on luvassa! Apua yhteystietojen etsimiseen saat piiritoimistolta.
Tiimien tiedot nettisivuilla
Hei mestari, käythän tarkistamassa oman tiimisi rekryilmoituksen Huiman nettisivuilta osoitteesta http://www.huima2012.fi/avoimet-pestit. Lähetä mahdolliset lisäys- ja korjaustoiveet piiritoimistolle Annalle (anna.e.kosonen@ partio.fi) mahdollisimman pian.
***
Huima näkyviin ja kuuluviin syksyn tapahtumissa!
Piirin syksyn tapahtumiin ja koulutuksiin ilmoittautuminen päättyy
25.8. Mitä enemmän huimalaisia osallistuu koulutuksiin ja muihin
tapahtumiin, sitä enemmän saamme näkyvyyttä lippukunnissa.
Ilmoittaudu siis kehittämään itseäsi, tutustumaan uusiin tyyppeihin ja
osaksi luomaan huimaa tunnelmaa mukaan! http://www.uusimaa.partio.fi/koulutus/koulutus/itemid-71
Osallistujien lisäksi tapahtumiin tarvitaan varmasti myös tekijöitä
Olemalla yhteydessä tapahtumien johtajiin voit löytää itsesi vaikkapa
muonittamasta monimuoto-PJ-koulutuksen kurssiviikonloppua! Samalla
luot arvokkaita kontakteja lippukuntiin!
***
Pirske-info
Jos sinulla on Pirske-tunnukset, sinulla on myös etunimi.sukunimi@uusimaa.partio.fi –muotoinen sähköpostitili, jonka löydät Pirskeen ylävalikosta. Esimerkiksi mestarien yhteystietona tullaan nettisivuilla kertomaan tämä sähköpostiosoite. Jos et aio käyttää Pirskeen sähköpostitunnustasi aktiivisesti (esim. omistat jo toisen sähköpostiosoitteen, etkä varsinaisesti tarvitse toista), muistathan asettaa edelleenlähetyksen päälle, ettei tärkeä partiosähköposti jää huomiotta! Voit tehdä sen täällä: https://mail.google.com/mail/?shva=1#settings/fwdandpop.
***
Leirikeittiö Marmelaadinakki on Huiman ja Sarasteen pop-up-ravintola
Huima ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Saraste-leiri osallistuvat ensi sunnuntaina 21.8. Ravintolapäivään omalla leirikeittiöllään, jossa tarjoillaan perinteistä leiriruokaa modernilla otteella. Ensimmäinen Ravintolapäivä järjestettiin 21.5. ja nyt jo toisen kerran kenellä tahansa on mahdollisuus perustaa yhden päivän ajaksi oma ravintola tai kahvila minne tahansa!
Leirikeittiö Marmelaadinakki pystytetään Helsingin Töölöön, Sibelius-puistoon aivan Partioaseman läheisyyteen. Ravintola on auki sunnuntaina 21.8. klo 12-16. Pöytävarauksia emme ota vastaan, mutta takaamme, että ruokaa riittää kaikille! Tule siis nauttimaan leirikeittiön tarjoiluista keskelle kaupunkia! Samalla voit tutustua Huimaan ja Huiman tekijöihin.
***
Löydä oma paikkasi Huiman ohjelmasta.
Huiman ohjelman suunnitelmat ovat jo pyrähtäneet käyntiin, kv-ohje on matkalla lippukuntiin ja muut ohjelman suuret linjat valmiina. Lopulliset suunnitelmat tehdään kuitenkin vasta syksyn ja tulevan talven aikana. Huiman ohjelma huomioi jokaisen ikäkauden omana ryhmänään, mutta tiedossa on myös suuria yhteisiä tapahtumia esim. vierailupäivän SUURET markkinat ja Pt-kisat joihin tarvitsemme kaikkien yhteisen panostuksen.
Kiinnostuitko, LÖYDÄ siis paikkasi Huiman ohjelmasta!
Tunnetko olevasi mestariainesta, kenties oman elämäsi rambo?
Ota yhteyttä Soikkeliin ohjelmavastaava "eka", soile.laitinen@uusimaa.partio.fi ja Survive-mestarin pesti on sinun.
Onko tekeminen sinulla hallussa ja sisäinen MacGyver huutaa päästä esille. Tällöin paikkasi on ehdottomasti Kättentaitomestarina ohjelmalaaksossa. Ota yhteyttä ohjelmavaava "eka" Soikkeliin, soile.laitinen@uusimaa.partio.fi
Oletko kenties ikuinen teini vai haluatko pitää huolta yhdestä tärkeimmästä ikäkaudestamme? Jos näin on, ilmianna itsesi Soikkelille, ohjelmavastaava "eka":lle, soile.laitinen@uusimaa.partio.fi
Lisätietoa saa Soikkelilta tai www.huima2012.fi --> Avoimet pestit
Jos mestarin pesti ei ole sinua varten, ei huolta. Tarvitsemme monia eri osaajia niin nokkamiehiksi kuin tiimiläisiksikin. Siispä tietokoneelle mars ja ilmianna itsesi ohjelmamme mestareille. Yhteystiedot: etunimi.sukunimi@uusimaa.partio.fi
Yhteisohjelmamestari Aura Kontio
Scouttimestari, Hanna Rusila
KV ohjelmamestari Leena Väre
KV osallistujamestari Lauri Untamo
Vierailupäivämestari, toistaiseksi yhteydenotot ohjelmavastaava "toka" Veera Valkama
Pt-kisat (sipu-orvi) Mirjam Pullinen
Pt-kisat (supe-seikkailijat) Minttu Rahkola
Sudenpentumestari, Ilona Turunen
Seikkailijamestari, Salla Rantamäki
Scoutti ohjelmalaaksomestari, Hille Terho
Vaeltajamestari, Niko Mikkola
Johtajamestari, Niko Mikkola
Tule ja Tee aktiviteetti -mestari, Milla Ala-Äijälä, hänen postinsa kulkee osoitteella milla.wall@uusimaa.partio.fi
- Ohjelmavastaava "eka", Soile "Soikkeli" Laitinen, soile.laitinen@uusimaa.partio.fi, 040 - 5397 687
Ohjelmavastaava "toka", Veera Valkama, veera.valkama@uusimaa.partio.fi, 040 - 7625 462
***
Osallistujakuulumiset
Viimeinenkin alaleirinjohtaja on varmistunut!
Huimia alaleirejä lähtee nyt tekemään seuraava huima joukko Annariikka Poikonen(Hity), Antti Reinikainen(Juvesi), Riikka Kasari(Hihi) ja Kia Knaapila(jäme). Yhdestä alaleiristä suunnitellaan omaa metsänkävijäalaleiriänsä!
Pirskeestä löytyy nyt myös pestausohje, sekä palkitsemisohje, Huiman yleiset kansiosta. käyhän tsekkaamassa tiedostot!
-Osallistujajohtaja Emmi Uutela, emmi.uutela@uusimaa.partio.fi
***
Viestinnän kuulumiset
Viestintätiimi valmistautuu näin loppukesästä joulukuun alussa alkavaan ilmoittautumiseen. Tavoitteena on tietysti saada leirille mahdollisimman paljon osallistujia. Huiman tekijänä sinulla on tärkeä tehtävä viedä viestiä eteenpäin omassa lippukunnassasi: muistathan siis mainostaa ensi kesän parasta leiriä kaikille partiokavereillesi!
Huiman supersiistit julisteet lähtivät lippukuntiin elokuun lippukuntapostin mukana ja samassa paketissa oli mukana myös ohje kansainvälisten vieraiden kutsumisesta leirille sekä matskua HuimaHemmoista, Huiman yhteyshenkilöistä lippukunnissa. Jos et ole vielä tutustunut Huiman nettisivuihin tai Facebook-sivuun, käypä kurkkaamassa osoitteissa www.huima2012.fi ja www.facebook.com/huima2012.fi. Nettisivuilta löydät sekä kovaa faktaa leiristä että viihteellistä ajanvietettä ja ohjelmaideoita. Alkusyksystä pääsemme seuraamaan Huiman valmistelujen etenemistä myös videoblogista. Vuoden viimeinen Pärske on Huiman erikoisnumero, jossa on ilmoittautumisliitteen lisäksi monta aukeamallista huimaa asiaa
-Viestintäjohtaja Janne Haonperä, janne.haonpera@uusimaa.partio.fi
***
Tekniikan kuulumiset
Tekniikka on saanut kaavan lähes valmiiksi, vain alaleirien porttien suunta on vielä päättämättä. Tekniikan tiimeissä on vielä vapaita paikkoja, joten jos vasara pysyy kädessä tai ymmärrät sähköstä jotakin tervetuloa mukaan. Lisäksi kelluva sauna on etsinnässä, joten jos tiedät keneltä löytyisi otathan yhteyttä saunamestari Hannuun: puh 050 567 0569.
Laittakaa myös infoa jos teillä on suunitelmissa rakennelmia, joissa tarvitsette tekniikan apua.
- Tekniikkajohtaja Teemu Koli, teemu.koli@uusimaa.partio.fi
***
Huollon kuulumiset
Huollon, joka käsittää kuljetuksen, muonituksen ja hygienian, osa-alue on vahvistunut kuljetusmestarin ja vessamestarin pestauksen myötä. Alex Herlin Sipoosta on ottanut kuljetusmestarin haasteen vastaan ja Mervi Somervuori on lupautunut vastaamaan vessoista! Huollossa on siis kaikki mestarit pestattu, mutta muonittaja-tiiminvetäjiä ja muonittajia kaivataan, jotta keittiö voi tarjota hyvällä tuulella tehtyä ruokaa!
Myös Uudenmaan piirin kannalta uusi aikuinen, Tiina Apilo, jonka lapset ovat Nummelan lippukunnissa, liittyi muonituksen joukkoihin ja otti vastuulleen erityisruokien suunnittelun. Ilmoittautumislomake alkaa erityisruokavaliokyselyn osalta olla suunniteltu. Siinä pitää huomioida yllättävän paljon erilaisia asioita, jotta se on kätevästi hyödynnettävissä. Toivomme, että voimme tarjota myös erityisruokavaliota noudattaville mukavia ruokailuhetkiä Huimalla!
Itselläni kesä meni muutamaa reseptiä testaillessa Eräkamujen leirillä ja pestatessa uusia muonittajia - sekä jäätelökioskien muovikippoja pestessä! Olen valinnut Huiman tarjoiluastiakaluston yhdeksi keskeiseksi väriksi Valion jäätelöpaketin harmaan ja nyt on jemmassa toista sataa tarjoiluastiaa
Elokuussa aletaan tehdä ruokalistaa ja jännityksellä odotetaan reseptikilpailun satoa - Milloinkahan se vyöry alkaa?
-Huoltojohtaja Pia-Maritta Puruskainen, pia-maritta.puruskainen@uusimaa.partio.fi
***
Myynnin ja talouden kuulumiset
Kesän aikana on viilattu budjettia, sekä mietitty minkälainen hankintajärjestelmä Huimalle halutaan. Lisäksi kahvilan suunnittelu on edennyt hyvin, samoin kuin leirituotteiden pohtiminen. Tekijöiden T-paitoja on kilpailutettu, jotta ne saadaan käyttöön jo syksyllä.
-Myynti- ja talousjohtaja Timo Miettinen, timo.miettinen@uusimaa.partio.fi
***
Turvan kuulumiset
Heipparallaa!
Turvassa on kaikki mestaritason pestit täytetty ja suunnittelu on hyvässä mallissa. Vielä ehdit mukaan muokkaamaan turvatiimiä haluamaasi suuntaan.
Jos sinulla on kiinnostusta turvallisuuteen, ensiapukoulutusta, järjestyksenvalvojakortti tai vapaapalokuntataustaa, niin tarvitsemme juuri sinua! Edellisten vuosien leirikokemuksista on paljon hyötyä jo nyt suunnitteluvaiheessa, jotta leiristä tulisi tähän asti turvallisin ja paras leiri tähän asti.
Vapaana olisi pestit myös 2 mahtavalle lääkärille ja innokkaille sairaanhoitajille. Järjestyksenvalvojakortillisille on luvassa mahtava leiri hauskassa tiimissä jossa myös huumorille on tilaa.
-Turvajohtaja Jaakko Vainio, jaakko.vainio@uusimaa.partio.fi
***
Tapaamisiin Huiman tekijöiden ja piiriluottisten luottissempassa! Ilmoittautuminen on käynnissä vielä 18.8. saakka osoitteessa https://spfs.clubonweb.com/book/luottissemppa2011 .



